Kajaanin Raatikeskus on avattu


28.04.2021

Kajaanin ydinkeskustaan rakennettu Raatikeskus on avattu. S-market ja Sokos avasivat ovensa 28.4.21 klo 10. Rosso ja Bar Tuttu avataan koronarajoitteista johtuen myöhemmin keväällä.

S-market on uusimman miljöökonseptin mukainen. Erityisesti on panostettu heviosaston houkuttelevuuteen ja panimojuomaosaston laadukkuuteen. Leipäosastolle on haettu lisää leipäkauppahenkeä. Raatikeskuksen S-marketista löytyy leipomotuotteiden paistopiste, Feelian lämmin lounaskeittotarjonta, appelsiinimehukone, kahvikone, Veikkaus ja jatkossa myös Rosson take away -annoksia lämpökaapista. Palvelukassojen lisäksi asiointia helpottaa kolme pikakassaa.

S-market Kajaani työllistää 11 henkeä. Myymälä on auki joka päivä klo 22 saakka (ma-la klo 7-22, su 10-22).

Myös Sokos on saanut täysin uuden ilmeen. Kosmetiikkaosasto on entistä laajempi ja miesten kosmetiikkatuotteet ovat omalla osastollaan. Valikoimissa on uusia vaatemerkkejä ja täysin uutena alueena tarjolla on myös Marimekon kodin tuotteita. Myös kampaamotuotteiden valikoima on entistä laajempi. Hyvä Olon -kampaamo palvelee kahden parturi-kampaajan voimin. Kampaamon sähköinen ajanvaraus saadaan käyttöön lähiaikoina. Sokoksen palveluihin kuuluvat myös pukeutumisneuvojan ja kauneusneuvojan palvelut. Sokos työllistää yhteensä 11 henkilöä. Sokos on avoinna ma-pe 9-19, la 9-16.

Raatikeskukseen tullaan sisälle Raatihuoneentorilta tai Pohjolankadun puolelta. Uuteen parkkihalliin ajetaan Pikku-Pohjolankadulta. Hallissa on 94 parkkipaikkaa, joista 57 on asiakaspaikkoja ja loput on varattu asuinhuoneistojen käyttöön. Liiketilojen lisäksi kiinteistöön valmistuu kesän aikana 39 asuinhuoneistoa. Katutasossa asiakkaiden käytössä ovat myös Matkahuollon ja Postin pakettiautomaatit sekä Nosto-pankkiautomaatti. Raatikeskuksen toisessa kerroksessa palvelee lääkärikeskus Mehiläinen.