Mene Etusivulle
Haku
22.7.2026

Harjoittelusta HR-assistentiksi, Venlan mieluinen kesätyö

Tänäkin vuonna Maakunta tarjoaa kesätöitä sadoille nuorille toimipaikoissaan kaikkialla Kainuussa. Työn lisäksi Maakunta mahdollistaa monille opiskelijoille tärkeän harjoittelupaikan osana opintoja. Venla Keräsen keväällä päättynyt harjoittelujakso konttorilla vaihtui määräaikaiseen hr-assistentin tehtävään. Tarina on tuttu. Kun Venla vuonna 2018 opiskeli kokin ammattiin, työharjoittelupaikka löytyi Kajaanin ABC:ltä. Aikanaan harkka vaihtui kesätyöksi, ja opintojen jatkuessa työnteoksi opiskelun ohessa. Valmistumisen jälkeen vuonna 2019 ABC:n keittiöstä tuli vakinainen osa elämää. Muutama vuosi myöhemmin tie vei Savoon ja PeeÄssälle. Vähitellen mielessä alkoi itää ajatus kaupan alan opiskelusta. Venla palasi Kajaaniin aloittaen tradenomiopinnot Kajaanin ammattikorkeakoulussa, sekä työskentelyn Maakunnan henkilöstöpoolissa. Päätös osoittatui onnistuneeksi, joustava opiskelu on ollut motivoivaa ja kaikin puolin kannustavaa. Opiskeluun kuuluva työharjoittelupaikka järjestyi konttorilta, ja se jos mikä on ollut silmiä avaavaa. Erityisen ilahduttavana Venla kokee, että harkkajakson jälkeen hänet valittiin vuoden loppuun jatkuvaan hr-assistentin tehtävään. Maakunnan monipuolisuus ja eri tehtävien laaja-alaisuus on auennut tavalla, jota ei ole aiemmin niin tullut ajatelleeksikaan.- Työ on ollut todella monipuolista ja silmiä avaavaa. Kaikki se, miten paljon esimerkiksi työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota, kuinka huolellisuus korostuu ja että tiettyihin asioihin sitoudutaan, on ehkä yllättänyt eniten, Venla pohtii hyvin toimivan kokonaisuuden konseptia.Hyvää tukeaTyöyhteisön ilmapiiriä ja harkkalaisen vastaanottoa hän kehuu. Kaikki auttavat, perehdytys on ollut hyvää ja ilmapiiri kaikkinensa viihtyisä.- Tykkään seurata keskustelua enkä ehkä itse olla niin esillä, mutta saan kyllä suuni auki tarvittaessa, Venla nauraa rauhallisuudelleen.Viime kuukaudet ovat sisältäneet paljon uuden oppimista ja omaksumista. Kaikki on sujunut hyvin ja suunnitellusti.- On tietysti paljon sellaista, mikä vaatii varmistelua esihenkilöltä. Aihealue on niin laaja ettei kaikesta voi millään tietää tai työkaveritkaan hoksaa aina sanoa.Hyviä kesätyöntekijöitäTänäkin vuonna Maakunnan eri toimipaikat mahdollistavat kesätyön sadoille kainuulaisnuorille. Rekrytointi on aina iso, aikaa vaativa tehtävä. Tämän vuoden rekrytoinneissa Venla on ollut keskeisessä roolissa käyden hakemuksia läpi ja ollen mukana prosessissa esihenkilöiden kanssa. Tehtäviin on kuulunut myös työsopimusten allakirjoittamista mm. kesätyöseteliläisille.- Se on ollut uutta ja todella mielenkiintoista, kivaa tekemistä.Venlaa huvittaa leikkimielinen ajatus tuttujen suosimisesta valinnoissa, mutta enemmän kyse on yksiköiden tai esihenkilöiden toiveiden huomioimisesta.- Voi olla, että halutaan ehkä joku jo aiemmin kesätöissä ollut ja tutuksi tullut hakija uudelleen, Venla taustoittaa rekrytoinnin perusteita.Opinnäytetyötä tekemäänVenla kertoo opintojen olevan hyvällä mallilla. Monimuoto-opiskelu on ollut joustavaa ja mahdollistanut samanaikaisen työskentelyn henkilöstöpoolissa. Kesäsuunnitelmiin kuuluu opinnäytetyön tekeminen, ja oparin aihe "Tunneälykkään johtamisen merkitys henkilöstön motivaatiossa" ei voisi tässä maailman ajassa paljon ajankohtaisempi olla.Työstä ja työelämän kehittämisestä puhutaan juuri nyt paljon, ja paikka paikoin näkökulmista riippuen välillä vähän latautuneestikin. Esimerkiksi nykyaikaisten työelämätaitojen kehittämisessä entisiin aikoihin vetoaminen on hukkaan heitettyä aikaa. Venlan tavoitteena on tutkimuksen avulla luoda opas, joka osaltaan voisi auttaa keskinäisen ymmärryksen lisäämisessä. Oparin valmistumisajankohdaksi hän sanoo syyskuun lopun.Futista vastapainoksiJa jotta kesä ei kokonaan sujuisi työnteon ja oparin askareissa, arkeen mahtuu myös paluu rakkaan futisharrastuksen pariin.- Tauon jälkeen saatiin taas kasaan FC Wimman naisten edustusjoukkue, niin lähdin siihen mukaan, Venla kertoo.Sportista muutoinkin elämäniloa ja hyvinvointia ammentava Venla on enemmän kuin hyvillään Wimman virkoamisesta taas naisten edustusjoukkueeksi. Naisfutiksen lipunkantajaksi aikoinaan perustettu seura on tehnyt vuosien ajan laadukasta junioritoimintaa tyttöjen tiimeissä, ja toivotaan suotuisia tuulia tulevaan myös henkiin herätetylle edustusjoukkueelle.- Lisäksi käyn salilla, luen, neulon ja tykkään lähteä moneen mukaan, Venla nauraa vaikuttaen juuri siltä tyypiltä, jollaisen jokainen haluaa joukkueeseensa!Maakunnan toiminnan monipuolisuus ja laajuus ovat auenneet uudella tavalla Venlalle konttorilla työskennellessään.Venla kertoo työelämän muuttuneen paljon viime vuosina. Tekniikan lisäksi huomiota kiinnitetään yhä enemmän ihmislähtöiseen tekemiseen ja tiimipelaamiseen. Muutoksessa mukana pysyminen on tärkeää.

KATEGORIAT

  • Ässäduunissa
  • Uutiset
Harjoittelusta HR-assistentiksi, Venlan mieluinen kesätyö – Maakunta