16.03.2013
Pelialalta puuttuu Hollywoodin Oscar-gaalan glamour ja musiikkialan Grammy-juhlien loiste. Pienemmästä mediahuomiostaan huolimatta peleistä on varkain kasvanut viihteen suurin bisnes.
Pelistudiot tahkoavat maailmalla rahaa isoon malliin. Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa ilmestynyttä ActivisioninCall of Duty -sarjan Black Ops 2 -peliä myytiin avauspäivänään yli puolen miljardin dollarin edestä, mikä on enemmän kuin mihin yksikään elokuva on vastaavassa ajassapystynyt.
Koko Call of Duty -sarja on myynyt historiansa aikana enemmän kuin kaikkien aikojen suosituimmat elokuvasarjat Star Wars ja Harry Potter yhteensä.
Peliala voi hyvin myös Suomessa. FIGMA:n tilastojen mukaan pelejä myytiin Suomessa vuonna 2011 yhteensä 97 miljoonan euron edestä, kun esimerkiksi levyteollisuus sai tyytyä samana vuonna 50,7 miljoonan euron myyntiin.
Peliteollisuudessa pelin ostaminen on vasta asiakassuhteen alku. Netistä ladattavien lisäosien, kuten lisäkarttojen, -tehtävien ja -hahmojen myynti on yleistynyt viime vuosina ja muodostaa merkittävän osan peliteollisuuden tuloista.
Pelaamisesta on tullut yhä enemmän koko kansan huvia. Euroopan videopelimarkkinoita edustavan Interactive Software Federation of Europe -järjestön tutkimuksen mukaan suomalaisista peliharrastajista 49 prosenttia on naisia.
Pelaajat ovat myös vanhempia kuin monesti luullaan: 58 prosenttia pelaajista on yli 34-vuotiaita. Vain kahdeksan prosenttia pelaajista on alle kaksikymppisiä.
Myös vanhemmat suhtautuvat tutkimuksen mukaan aiempaa myönteisemmin pelaamiseen. 52 prosenttia aikuisista pelaa pelejä lastensa kanssa ja 62 prosenttia uskoo niiden kehittävän lastensa taitoja.
Perinteisten konsolipelien rinnalla pelejä pelataan yhä useammin mobiililaitteilla. Myös PC-pelaaminen on tehnyt viime vuosina paluuta.
Ilmiön takana lienee se, että nykyinen konsolisukupolvi alkaa monessa mielessä vedellä jo viimeisiään: Microsoftin Xbox 360 on ollut kuvioissa jo vuodesta 2005 ja Sonyn Playstation 3 vuodesta 2006.
Konsolijätit eivät ole kuitenkaan heittämässä pyyhettä kehään. Sony julkaisi kauan odotetun, pelaamisen sosiaalisia ulottuvuuksia painottavan neljännen sukupolven Playstation 4:n helmikuussa. Myös Microsoftin uskotaan kertovan uudesta Xboxista lähitulevaisuudessa.
27.08.2024 |
27.08.2024 |
16.07.2024 |