Uusia makupaloja ravintolakirjoon


18.11.2015

S-ryhmän ravintoloissa tapahtuu nyt enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koko Suomen kattavaan ravintolakirjoon on jo saatu upouusia konsepteja ja lisää on luvassa. Syyskauden uutukaisiin lukeutuvat Qualitano, Tsiken, Bacaro Doppio ja Suup.

– ”Ihan ok” ruoka, juoma ja palvelu eivät yksinkertaisesti enää riitä, vaan asiakkaat ovat entistä vaativampia ja elämyshakuisempia. Hajuttomiksi ja mauttomiksi moitittuihin S-ryhmän ravintoloihin haetaan uudenlaista draivia, jotta pärjäisimme yhä kiristyvässä kisassa, johtaja Harri Havia SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta summaa tilannetta.

Hänen mukaansa ravintola-asiakkaat tahtovat yhden vetonaulan sijaan monta: tinkimätöntä laatua ja elämyksiä kaikille aisteille – sopuhintaan.

Rohkeita kokeiluja

Töihin on ryhdytty kehittämällä kymmenkunta uutta ravintolakonseptia aiempaa nopeammalla syklillä ja joustavammin:

– Tutkimme maailmalla pinnalla olevia ravintolatrendejä ja -tyyppejä sekä pohdimme, millaista tarjontaa ja millaisia liikeideoita Suomesta vielä puuttuu. Jos liikeideamme herättää aitoa asiakkaiden kiinnostusta, käynnistämme konsepti- ja tuotekehitystyön. Nopeimmillaan uusi ravintolakonsepti saadaan valmiiksi noin puolessa vuodessa, Harri Havia esittelee.

– Ajatuksena on, että kokeilemme rohkeasti, pieniä riskejä kaihtamatta. Jos vastaanotto on hyvä, verkostoa laajennetaan.

Tällä hetkellä kehitystyössä korostuvat helppoon ja rentoon ruokailuun sopivat fast food – ja  casual dining -ravintolat, joissa suositaan esimerkiksi Etelä-Amerikan, Afrikan ja Lähi-Idän makumaailmoja.

Tuoreimpia ravintolatulokkaita

Qualitano

  • Palapizzaa aitoroomalaisittain. Laadukkailla raaka-aineilla täytetyt pizzat tarjoillaan levyistä leikattuina paloina.
  • Annos viimeistellään kevyillä lisukesalaateilla.

Tsiken

  • Kana-annoksia ja reiluja salaatteja Aasian, Amerikan ja Välimeren makumaailmoista.
  • Annoksen kruunaa kastikkeita, yrttejä ja mausteita sisältävä maustebaari.

Bacaro Doppio

  • Venetsialaisista pikkuravintoloista tunnelmaa ammentava Bistro ja Deli.
  • Tarjolla laadukkaita kahveja, mutkattomia viinejä ja pieniä herkkuja, kuten pariloituja leipiä, makeita leivonnaisia ja artesaanijäätelöä.

Suup

  • Keveissä ja raikkaan yrttisissä keitoissa yhdistyvät raakaruoka, proteiinit ja mehukkaat liemet.
  • Asiakas voi viimeistellä keittonsa itse. Lisukkeena leipää ja makuvesiä.