Työntekijöiden oikeuksilla on väliä


26.04.2016

Kansalaisjärjestö Finnwatch on julkaissut raportin, jossa vertaillaan sosiaalisen vastuun valvonnan järjestelmiä. S-ryhmässä keskeisin tapa valvoa hankintaketjun vastuullisuutta ovat kolmannen osapuolen tekemät auditoinnit eli tarkastuskäynnit.

Finnwatchin 26. huhtikuuta julkaisema raportti tarkastelee erilaisia vastuullisuuden valvonnan järjestelmiä ja antaa yrityksille suosituksia niiden kehittämiseksi.

– Raportti antaa hyvän kuvan eri järjestelmien vahvuuksista ja kehitystarpeista. Arvostamme kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta asiassa, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen toteaa.

S-ryhmä kunnioittaa ihmisoikeuksia

SOK-yhtymä on eettisissä periaatteissaan sitoutunut kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Lisäksi S-ryhmä on mukana BSCI-järjestelmässä, jonka periaatteisiin sisältyvät keskeiset elementit YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevista ohjaavista perusajatuksista.

– BSCI-järjestelmä on yksi keskeisimmistä työkaluista, joilla varmistamme toimitusketjujemme vastuullisuutta. Sen ansiosta olemme olleet jo vuodesta 2005 aktiivisesti mukana vaikuttamassa järjestelmän kehittymiseen, Lea Rankinen kertoo.

Hän pitääkin tärkeänä, että järjestelmään vaikutetaan sisältä päin, osana järjestelmää.

Puolueettomat ammattilaiset valvovat

BSCI-järjestelmän (Business Social Compliance Initiative) tarkoitus on parantaa erityisesti niin sanottujen riskimaiden työoloja kansainvälisten sopimusten tasolle. Tällaisia sosiaalisen vastuun riskimaita ovat useat Afrikan, Aasian sekä Etelä- ja Väli-Amerikan maat ja tietyt Euroopan maat. Niissä uhka työ- ja ihmisoikeuksien loukkauksiin on suuri.

BSCI:n keskeisin työkalu ovat auditoinnit eli tarkastuskäynnit, joiden aikana selvitetään työoloja eri näkökulmista. Auditointien tulosten perusteella tehdään seurantakäyntejä ja valvotaan, että mahdolliset puutteet korjataan.

– Jos tehtailla havaitaan ongelmia, emme koskaan katkaise yhteyttä tuottajaan. Muutosten toteuttaminen on paljon kestävämpää toimintaa. Kun kestävän muutoksen merkitys ymmärretään, myös oma tahto pyrkiä vastuulliseen tuotantoon kasvaa, Rankinen kuvailee.

Ensi käden tietoa tehdasvierailuilta

Auditoinnit ovat kuitenkin vain yksi tapa varmentaa työoikeuksien toteutumista. Niiden lisäksi S-ryhmä tekee tavarantoimittajilleen kyselyjä, joilla selvitetään niiden vastuullisuuskäytäntöjä. Vastuullisuuden valvontaan kuuluvat myös vierailut suoraan tehtaille, jotta vallitsevista oloista saadaan ensi käden tietoa.