07.04.2016
Suomalaiskuluttajat ovat jälleen valinneet Sokos Hotellit Suomen vastuullisimmaksi hotellitoimijaksi. (Sustainable Brand Index). Sokos Hotellit saivat saman tunnustuksen myös viime vuonna.
Vuosittain Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa suoritettavassa tutkimuksessa lähes 30 000 kuluttajaa arvioi yli 750 brändiä muun muassa sen mukaan, kuinka vastuullisina kuluttajat niitä pitävät. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään 1000 yli 16-vuotiasta henkilöä.
Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkina-aseman, liikevaihdon, markkinaosuuden sekä yleisen bränditietoisuuden perusteella. Kysely pohjautuu sosiaalisen- ja ympäristövastuun osalta YK:n Global Compact -aloitteen 10 periaatteeseen.
”Olemme erittäin iloisia saamastamme luottamuksesta. Se osoittaa, että tekemämme vastuullisuustyö koetaan merkitykselliseksi myös asiakkaidemme joukossa. Haluamme osoittaa olevamme luottamuksen arvoisia ja tulemme jatkossakin panostamaan vastuullisuustyömme kehittämiseen voimakkaasti.” Sokos Hotellien kehitysjohtaja Peter Jung kertoo.
Sokos Hotellien vastuullisuuskatsaus 2015 julkaistaan huhtikuussa.
Myös muut S-ryhmän brändit menestyivät tutkimuksessa erinomaisesti.
Lisätietoja:
Peter Jung
Matkailukaupan kehitysjohtaja
SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus
p. 0400 755845
peter.jung@sok.fi
27.08.2024 |
27.08.2024 |
16.07.2024 |