27.03.2014
S-ryhmä kerää 1.5.2014 alkaen asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriinsä aiempaa tarkempia ostotietoja. Muutoksen tavoitteena on tehdä S-ryhmän markkinoinnista entistä merkityksellisempää asiakkaille.
Tähän asti S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin on kerätty tiedot S-Etukortilla tehdyistä ostoista kuitin loppusummatasolla. Toukokuun alusta alkaen S-ryhmä ryhtyy keräämään ostotietoa aiempaa tarkempana, joko tuoteryhmä- tai tuotetasoisena.
Uudistuksen myötä S-ryhmän viestintää voidaan kehittää paremmin erilaisten asiakasryhmien tarpeet huomioivaksi. Uudistus mahdollistaa myös erilaisten tuotetietoon perustuvien palvelujen, kuten sähköisen takuukuittipalvelun, tarjoamisen asiakkaille.
– Aiemmin S-ryhmä on tiennyt asiakkaistaan vain esimerkiksi sen, että he käyvät satunnaisesti Sokos-tavaratalossa. Jatkossa tiedämme, että käydessään tavaratalossa he ostavat esimerkiksi tietynmerkkistä kosmetiikkaa, ja voimme kertoa heille kun valikoimiimme tulee uusia tuotteita tai hyviä tarjouksia heidän suosikkimerkeistään, SOK:n asiakasomistaja- ja partnertoiminnan päällikkö Marjaana Saarikoski kertoo.
Tuotetasoisen tiedon hyödyntämistä markkinoinnissa pilotoidaan Sokos- ja Emotion-ketjuissa loppuvuoden 2014 aikana. S-market, Prisma-, Kodin Terra- ja ABC-ketjuissa tehdyistä ostoista tiedot kertyvät toistaiseksi tuoteryhmätasoisina. Hotelleista, ravintoloista ja yhteistyökumppaneilta tehdyt ostot kirjautuvat entiseen tapaan kuitin loppusummatasolla.
Läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia
S-ryhmän teettämien tutkimusten mukaan valtaosa asiakasomistajista arvostaa kohdennettua viestintää. Halutessaan asiakas voi kuitenkin kieltää tuotekohtaisten tietojensa käyttämisen markkinointiin tai tehdä markkinoinnin täydellisen eston. Markkinointilupia voi hallinnoida itse S-kanava-verkkosivujen Oma S-kanava -osiossa. Lupia voi käydä myös asiakaspalvelijan kanssa läpi S-ryhmän asiakaspalvelupisteissä.
Mikäli asiakas haluaa tietää, mitä tietoja hänestä on kertynyt S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin, voi hän tarkistaa nämä tiedot niin ikään S-kanavalla. Rekisteriotteen voi tilata myös S-ryhmän asiakaspalvelupisteestä tai postittamalla allekirjoitetun rekisteriotepyynnön rekisterinpitäjälle.
– Tiedostamme S-ryhmässä hyvin, että erilaiset yksityisyyteen ja tietojen hyödyntämiseen liittyvät keskustelut voivat huolestuttaa asiakkaitamme. Aiheen herkkyydestä johtuen olemme tuoneet omien tietojen tarkistamismahdollisuuden verkkosivuillemme ja olemme siten edelläkävijöitä rekisteritiedon kertymistä koskevassa läpinäkyvyydessä, Saarikoski sanoo.
Tuote- tai tuoteryhmätasoisia ostotietoja voi asiakkaan lisäksi tarkastella ainoastaan SOK:n asiantuntijoiden noin kymmenhenkinen joukko, joiden työtehtäviin asia kuuluu. S-ryhmän muulla henkilökunnalla esimerkiksi toimipaikkojen asiakaspalvelussa ei ole pääsyä tarkastelemaan asiakkaiden tuote- tai tuoteryhmätasoisia ostotietoja.
S-ryhmä ei myy eikä luovuta rekisterinsä tietoja ulkopuolisille tahoille, ei edes yhteistyökumppaneilleen.
Lisätietoja:
SOK:n asiakasomistaja- ja partnertoiminnan päällikkö Marjaana Saarikoski, 010 76 81207
27.08.2024 |
27.08.2024 |
16.07.2024 |