S-ryhmä työllistää yli 43 000


14.02.2013

S-ryhmän tulos laski viime vuodesta muun muassa käyttötavarakaupan kehittämisen vuoksi. Henkilöstömäärä kuitenkin kasvoi edellisestä vuodesta.

S-ryhmän yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä oli 212 miljoonaa euroa, kun tulos edellisenä vuonna oli 268 miljoonaa euroa.  S-ryhmän investoinnit olivat 573 miljoonaa euroa, edellisenä vuonna ryhmä investoi 559 miljoonalla eurolla.

– Ryhmän yhteenlaskettu tulos laski aiempien vuosien tasosta. Tuloksen heikkenemiseen vaikuttivat toimintaympäristön muutos ja haasteemme käyttötavarakaupan kehittämisessä. SOK-yhtymän kohdalla keskeisenä syynä oli autokaupan jääminen tavoitteistaan. Edellisenä vuonna autokaupan vaikeuksia loivensivat myyntivoittojen kirjaukset, SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä sanoo.

Henkilömäärä kasvoi

S-ryhmän henkilömäärä kasvoi edellisestä vuodesta ja oli vuoden 2012 lopussa 43 417. Henkilöistä Suomessa työskenteli 39 629 ja ulkomailla 3 788. Henkilöstömäärä kasvoi eniten lähialueilla uusien marketkaupan yksiköiden perustamisen takia.

Toimipaikkojen lukumäärä lisääntyi viime vuonna 28:lla. S-ryhmän toimipaikkoja oli joulukuun lopussa 1 697, joista 17 oli Baltiassa ja 17 Pietarissa.

Kiristämistoimet vaikuttavat

Yleisen taloustilanteen kehitys kotimaassa ja lähialueilla on merkittävä tekijä SOK:n ja koko S-ryhmän liiketoimintojen menestymiselle. Muun muassa euroalueen velkakriisin kehittyminen, työllisyyden muutokset ja valtiontalouden kiristämistoimet vaikuttavat voimakkaasti odotettuun tuloskehitykseen vuoden 2013 aikana.

SOK:n kotimaan liiketoimintojen tehostamistoimenpiteiden ansiosta niiden tulosten uskotaan parantuvan hieman edellisvuoden tasosta. SOK-yhtymän liiketoiminnan operatiivisen tuloksen ennakoidaan pysyvän tappiollisena hankintatoiminnan uuden toimintamallin käynnistämisestä, autokaupasta sekä marketkaupan verkostokasvusta johtuen, mutta kehittyvän positiivisesti edelliseen vuoteen verrattuna.