S-ryhmä testaa anonyymia rekrytointia – mukana Työ ei syrji -kampanjassa


20.08.2018

S-ryhmä on mukana laajassa #eisyrji -kampanjassa, joka tähtää syrjinnän vähentämiseen suomalaisessa työelämässä. Syrjimätöntä työkulttuuria edistetään S-ryhmässä syksyn aikana rekrytointitempauksella: Osuuskauppa Keskimaa ja SOK toteuttavat kokeilun, jossa työtä haetaan nimettömästi.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n aloitteesta käyntiin lähtevä Työ ei syrji -kampanja haluaa tehdä työelämän tasa-arvosta itsestäänselvyyden. Starttivaiheessa on mukana S-ryhmän lisäksi 17 muuta erikokoista yritystä ja yhteisöä eri toimialoilta. Kampanja herättelee keskustelua asenteista: työ ei syrji, vaan asenteet.

− Vastuullisuus ja tasa-arvo ovat periaatteita, joiden haluamme johtavan kaikkia tekemisiämme. Emme voi hyväksyä, että työntekijöitä tai -hakijoita syrjittäisiin meillä iän, sukupuolen tai muun ominaisuuden perusteella. Osaaminen, oppimiskyky ja suhtautuminen työntekoon ratkaisevat. Kampanjaan mukaan lähteminen oli meille selvää, taustoittaa SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula.

Syrjintä voi olla tiedostamatonta

Kattavasta lainsäädännöstä huolimatta EK:n aiemmin tänä vuonna toteuttaman selvityksen mukaan kymmenen prosenttia suomalaisista on kokenut ikäsyrjintää työtä hakiessaan viimeisen kahden vuoden aikana.

− Haluamme testata, miten rekrytointi toimii tilanteessa, jossa rekrytoija ei tiedä työnhakijan nimeä, ikää tai sukupuolta. Tällä varmistamme, että työhaastatteluun kutsutaan henkilöt relevantin työkokemuksen, opiskelutaustan ja esimerkiksi osaamistekijöiden perusteella, eivätkä mainitut taustatiedot vaikuta valintoihin edes tiedostamattomasti.

Kokeilu toteutetaan syksyn aikana Osuuskauppa Keskimaalla ja SOK:lla. Työnhakijoille kerrotaan prosessin anonyymiydestä etukäteen.

− Mielenkiintoinen oppimiskokemus! Millaisena prosessin kokevat rekrytoivat esimiehet, itse hakijat, entä ryhmän HR-ammattilaiset? Muodostuuko haastatteluun anonyymisti kutsuttavien joukko erilaiseksi kuin perusprosessissa? Syrjintähän ei toki ole aina tietoista. Se, miten prosessimme on rakennettu, vaikuttaa yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Havainnot auttavat prosessien kehittämisessä, Susa Nikula toteaa.

Lisätiedot:
S-ryhmä, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula, puh. 044 992 9297
Osuuskauppa Keskimaa, toimitusjohtaja Antti Määttä, puh. 050 522 1011

Lisätietoja kampanjasta verkkosivuilta www.eisyrji.fi.