S-Pankin Facebook-tykkääjät kertovat: tästä syystä valitsimme S-Pankin


24.04.2013

S-Pankki aktivoi huhtikuun lopulla tykkääjiään Facebookissa kysymällä tällä kertaa miksi he ovat S-Pankin asiakkaita. 930 ihmistä tarttui tilaisuuteen ja avasi asiakkuutensa syitä.

Lähes kolmasosa vastaajista ilmoitti olevansa S-Pankin asiakkaita, koska se on osa S-ryhmää. S-ryhmään keskittämisestä palkitseva Bonus ja S-Etukortilla maksamisesta saatava maksutapaetu näyttävät monien asiakkaiden mielestä olevan se suurin valtti.

Toinen kolmannes vastaajista arvotti korkeimmalle S-Pankin osuuskaupan asiakasomistajille tarjoamia maksuttomia peruspankkipalveluita. Tällä lienee yhteyttä viimeaikaisiin keskusteluihin liittyen muiden pankkien alati nouseviin palvelumaksuihin. S-Pankin asiakkaat puolestaan eivät maksa omien rahojensa käytöstä.

Ilahduttavan moni, eli lähes viidesosa vastaajista, oli niin tyytyväinen S-Pankkiin, että eivät osanneet eritellä yhtä syytä miksi pankin asiakkuus on niin hyvä juttu. He valitsivat vastausvaihtoehdoksi ”S-Pankki on kaikin puolin hyvä pankki”.

Monet pitivät kätevänä sitä, että pankkiasiat voi hoitaa kauppareissun yhteydessä, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Yhteensä 160 vastaajaa valitsi jomman kumman näistä vastausvaihtoehdoista.