S-Pankilla uskollisimmat asiakkaat


27.09.2016

Yritysten asiakasuskollisuutta seuraavan Asiakkuusindeksi 2016 -tutkimuksen ykkössijalle nousi S-Pankki. Kovimmasta noususta vastasi LähiTapiola, joka kipusi listalla 11 sijaa ylöspäin.

S-Pankki nousi viime vuoden kahdeksannelta sijalta ensimmäiseksi päihittäen Asiakkuusindeksiä jo kaksi vuotta putkeen hallinneen Osuuspankin. Suomalaiset luottavat vahvasti myös toiseksi sijoittuneeseen Veikkaukseen sekä kolmannen sijan jakaneeseen OnniBusiin sekä Osuuspankkiin. Asiakkuusindeksin kovimmista nousuista vastasivat tänä vuonna LähiTapiola ja Sokos, joista molemmat kipusivat listalla 11 sijaa.

– Suomi haluaa nyt hoitaa raha- ja vakuutusasiansa tutun, mielellään osuustoiminnallisen yrityksen kanssa. S-Pankin vahvuuksia ovat suomalaisuuden lisäksi läsnäolo ihmisten arjessa sekä taito välttää monimutkaista pankkijargonia. Ymmärrettävyys tekee yrityksestä läheisen, kertoo toimitusjohtaja Jari Perko Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:stä.

Yksinkertaisia ja helppoja pankkipalveluita


Tutkimuksessa menestyivät parhaiten kehittämiseen ja markkinointiin satsanneet kotimaiset yritykset. Asiakkuusindeksi muodostuu asiakkaiden suositteluhalukkuudesta, ostoaikomuksista sekä asiakkuuksien pysyvyydestä.

– S-Pankin tehtävä on tuottaa ylivertaisen yksinkertaisia ja helppoja pankkipalveluita S-ryhmän asiakasomistajille. Tämä palkinto on hieno osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä, vaikka matkaa on toki vielä edessäkin, sanoo S-Pankin peruspankkiliiketoiminnan johtaja Sanna Holm, joka kävi noutamassa palkinnon.

Kunniamaininnalla kovimmasta noususta palkittu LähiTapiola on S-Pankin kumppani vakuutusasioissa. S-Pankki ja LähiTapiola Pankki yhdistyivät syksyllä 2015.

– Yhdistymisestä on aikaa vasta vuosi, mutta tämän perusteella asiakkaamme ovat ottaneet kattavammat palvelut ja muut hyödyt positiivisesti vastaan, Holm jatkaa.

Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML ja Avaus Marketing Innovations ovat tutkineet suomalaisten yritysten asiakasuskollisuutta jo kahdeksan vuoden ajan. Tutkimukseen osallistui noin 2 500 kuluttajaa, jotka arvioivat asiakaskokemuksiaan 55 yrityksessä.

Tutkimusraportin voi ladata osoitteess http://asiakkuusindeksi.fi/