Kokkaa tähteistä


06.02.2013

Aterialta jää usein tähteitä, ja jääkaapista löytyy ruokaa, joka ei olekaan käynyt kaupaksi. Etevä kotikokki säästää rahaa valmistamalla tähteistä uutta ruokaa.

Kotitalouksissa päätyy ruokaa roskiin jokaista suomalaista kohden 20–30 kiloa, kertoo tutkija Kirsi Silvennoinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitokselta. Ruokahankintojen suunnitteluun kannattaakin käyttää aikaa ja lähteä ostoslistan kanssa kauppaan. Näin ruokaa ei tarvitse heittää hukkaan läheskään niin paljon.

Tähteiden jäämiseen on hyvä varautua etukäteen hankkimalla kuiva-ainekaappeihin hyvin säilyviä elintarvikkeita, joiden avulla tähderuokien valmistaminen onnistuu.

Jos pelkkä rahan säästäminen ei riitä motiiviksi, voi miettiä vielä miten pystyisi pienentämään omaa ekologista jalanjälkeään. Ruuan tuottamiseen on kulunut paljon energiaa ja työtä, joka valuu hukkaan, kun ruoka heitetään pois.

Vinkiksi tähderuokaresepti yhteishyva.fistä

Perunapannu tähdeperunoista

Hyödynnä soveltaen

Laskiaisen hernekeitto
(Hernekeittoon voi käyttää pekonin sijasta myös muuta lihaa kuten esimerkiksi jauhelihaa, kinkkua tai savupalvia.)

Pitsapannarirulla
(Pannarirullan täytteeksi sopivat hyvin jääkaapista löytyvät tähteet, muun muassa vihannekset, juustopalat ja erilaiset liha- ja kalavalmisteet.)

Köyhät ritarit
(Vanhat pullankannikat paistuvat rapeiksi ja maistuviksi ritareiksi. Täytteenä voi käyttää marjojen sijasta myös hilloja ja soseita.)