ET-lehti ja ABC-ketju ideoivat yhdessä Tarinatorstait, jotta kukaan ei jäisi yksin


06.02.2019

Kahdeksalla ABC-asemalla ympäri Suomen järjestetään kerran kuussa Tarinatorstai, maksuton keskustelutilaisuus, joissa alustajina on eri alojen kiinnostavia asiantuntijoita. Pullakahveille voi tulla yksin tai kaverin kanssa.

ET-lehti ja ABC-asemat kampanjoivat yhdessä yksinäisyyttä vastaan ja ystävyyden puolesta. ABC-asemien rooli paikkakuntalaisten kohtaamispaikkoina vahvistuu, kun asemilla ympäri Suomen järjestetään kerran kuussa Tarinatorstai, kaikille avoin maksuton keskustelutilaisuus. Alustajina Tarinatorstaissa on eri alojen asiantuntijoita, joiden joukossa ovat muun muassa Ile Vainio, Pirjo Hassinen, Pirkko Työläjärvi, Esko Roine, Hannu-Pekka Björkman, Marianna Stolbow ja Liisa Jaakonsaari.

”Ystävillä on iso merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Monet suomalaiset kuitenkin kärsivät yksinäisyydestä. Perhe- tai työelämän tilanne on muuttunut, ihmiset asuvat yksin tai läheiset ovat kaukana. Me ET-lehdessä haluamme olla mukana torjumassa yksinäisyyttä Suomessa. Siksi luomme näitä matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa voi tutustua paikkakuntalaisiin ja kenties ystävystyä”, ET:n päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen sanoo.

Ensimmäinen Tarinatorstai on 7.2. klo 15 alkaen. ABC-asemat ovat ABC Hyvinkää, ABC Pitkälahti Kuopio, ABC Viipurinportti Lappeenranta, ABC Tupos Liminka, ABC Piihovi Salo, ABC Amiraali Kotka, ABC Seinäjoki (klo 14 alkaen) ja Lähi-ABC Teivo Ylöjärvi. Mukana tapahtumissa on myös SPR:n ystävätoiminta.

”Laajan verkostomme avulla voimme tarjota ABC-asemat eri paikkakunnilla kohtaamispaikoiksi, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan kasvotusten. Digitalisoituvassa maailmassa ihmisten väliset kohtaamiset nousevat omaan arvoonsa. Asemamme ovat avoimia sosiaalisia tiloja, joihin kaikki ovat tervetulleita viettämään aikaa”, ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Maksuttomiin tilaisuuksiin voi ilmoittautua täällä.