DuuniPassi auttaa nuorta työn alkuun


04.07.2018

S-ryhmässä pilotoidaan DuuniPassia, jolla vahvistetaan nuoren työntekijän perehdytystä ja työelämätaitoja. DuuniPassi-vihkonen kulkee nuoren mukana ensimmäisten työkuukausien ajan.

DuuniPassi-vihkosta täytetään osittain itsenäisesti ja osa tehtävistä tehdään yhdessä esimiehen tai työkaverin kanssa. Kysymysten ja tehtävien avulla nuori pääsee pohtimaan tarvittavia työelämätaitoja sekä hyvinvoinnin merkitystä työssä jaksamiseen.

Duunipassissa keskitytään nimenomaan omiin vahvuuksiin ja varmistetaan, että kaikki uudessa työssä eteen tulevat haasteet käydään läpi esimiehen kanssa.

Työminä tutuksi

– Tykkäsin täyttää DuuniPassia! Siinä tuli mietittyä uudella tavalla työminää: millainen työkaveri ja tekijä olen ja miten voin itse vaikuttaa työyhteisöömme. DuuniPassin aiheiden tuella oli luontevaa jutella esimiehen kanssa sellaisista asioista, joista ei muuten tulisi puhuttua – vaikkapa omista vahvuuksista ja kehityskohteista, ABC Heinolassa kesätöitä tekevä Kiia Nurminen kertoo.

Lukiossa opiskelevalla Kiialla on jo työkokemusta S-marketista, mutta ABC-työn alkuun DuuniPassi antoi paljon tarpeellista tietotaitoa.

– Kassatyöskentely ja asiakaspalvelu ovat tuttua jo aiemmilta kesiltä, mutta nyt uutena haasteena on ollut esimerkiksi Hesburgerin paistopisteellä työskentely. Kun on kiire, oikeat työskentelytavat ovat erityisen tarpeen. Pienessä paineessa korostuu myös toisten työntekijöiden huomiointi, jotta hyvä työfiilis pysyisi kaikilla yllä kiireestä huolimatta, Kiia kertoo.

Kiian mielestä DuuniPassissa on parasta juuri se, ettei työasioita tarvitse miettiä yksin, vaan kaikesta voi keskustella sekä esimiehen että työkavereiden kanssa.

Ergonomia haltuun jo nuorena

Pohdintojen ja keskustelujen lisäksi DuuniPassi antaa konkreettisia ohjeita työskentelytapoihin ja työergonomiaan.

– Esimerkiksi vinkit oikeista työasennoista olivat hyviä. Nuorena ja hyväkuntoisena oikeaan ergonomiaan ei välttämättä kiinnittäisi muuten huomiota. Nyt oikeat työtavat jäävät heti selkäytimeen, Kiia kiittää.

Kiian toiveissa on, että hän pääsee hyödyntämään DuuniPassin antia myös kesätyöjakson jälkeen.

– Jatkaisin mielelläni ABC-töitä lukion ohessa syksylläkin, hän toteaa.