10.04.2013
ABC:n laaja palveluverkosto helpottaa S-Yrityskortin markkinointia.
Kuvassa Niko Sinervä, Johanna Pekurinen ja Tiina Vehmala-Viksten kävivät markkinoimassa S-Yrityskorttia maaliskuisilla LeasePlanin koeajopäivillä.
S-ryhmän yrityskortti S-Yrityskortti on houkutellut yritysasiakkaita ABC:lle vajaan vuoden verran mm. kuitittomuuden tuomilla aikasäästöillä ja erilaisilla alennusohjelmilla.
Miten yritykset ovat ottaneet uuden palvelun vastaan?
– Yrityskorttia on kysytty ABC-asemille todella paljon ja nyt kun sellainen vihdoin saatiin, vastaanotto on ollut erittäin positiivinen. Moni yrityspäättäjä on jo vuosien ajan säännöllisesti kysynyt meiltä, mikä tilanne ABC:llä yrityskortin suhteen on, kehitysjohtaja Tiina Vehmala-Viksten SOK ABC-ketjuohjauksesta kertoo.
Polttonestekaupassa yritysasiakkaat ovat Vehmala-Vikstenin mukaan välttämättömyys, sillä liiketoiminta perustuu pitkälti volyymiin. Aikaisemmin ABC oli käytännössä kokonaan ulkona yritysautoilijoiden markkinasta, joten iso osa tankkaajista ajoi automaattisesti S-ryhmän asemien ohi.
– Samalla jäi tekemättä myös ravintolapuolen myyntiä, sillä työsuhdeautolla ajava vie monesti perheensä syömään samaan paikkaan, missä tankkauksenkin hoitaa. Nyt nämä molemmat huoltopysähdykset voi helpommin hoitaa samalla kertaa ABC-asemilla, Vehmala-Viksten kertoo.
S-Yrityskortti tunnetuksi
S-Yrityskortti Oy:n toimitusjohtajan Niko Sinervän mukaan ABC:n ja S-Yrityskortin liitto helpottaa myös kortin tunnetuksi tekemistä.
– ABC:n palveluverkosto on merkittävä ja helpottaa kortin markkinointia. Nesteen asemaverkosto on Suomen suurin 480 asemalla, mutta ABC tulee hyvänä kakkosena 420 asemalla. S-Yrityskortti näkyy ja kuuluu ABC:llä muun muassa esittein ja äänimainoksin, Sinervä kertoo.
S-Yrityskortti tavoittelee yritysasiakkaita tekemällä yhteistyötä myös kuuden Suomen merkittävimmän autoleasingyhtiön kanssa.
– S-Yrityskortilla on nyt noin 14 000 yritysasiakasta. Vuoden aikana tavoitteemme on ylittää 40 000 kortin raja, mikä on kova, mutta täysin realistinen tavoite. Uusia kortteja haetaan sadoittain joka viikko, Sinervä kertoo.
ABC:n lisäksi S-Yrityskortilla voi maksaa Kodin Terrassa, Sokoksella, Emotioneissa, Prismoissa, S-marketeissa, Alepoissa ja Saleissa. S-Yrityskortti laajenee lähiaikoina myös muihin S-ryhmän ketjuihin.
27.08.2024 |
27.08.2024 |
16.07.2024 |