ABC:n koiraparkki on koiran oma levähdyspaikka


12.07.2016


ABC-asemien yhteyteen on rakennettu koirille tarkoitettuja levähdyspaikkoja. Koiraparkki löytyy 23 ABC-asemalta.

ABC-asemien koiraparkit ovat koirille tarkoitettuja omia ulkoilualueita tai koirankoppeja, joissa koira voi viettää aikaa ja virkistäytyä pysähdyksen aikana.

Koiraparkin koko ja varustus vaihtelevat asemakohtaisesti: joillain asemilla on koirille aidattu erillinen alue, kun toisilla asemilla on pihassaan lukollisia koirankoppeja. Aidatulla alueella koiran valvominen on omistajan vastuulla eikä koiraa saa jättää ilman vartiointia. Myös lukollisiin koirankoppeihin asiakas jättää koiran omalla vastuullaan.

Liikennemyymälöiden läheisyydestä löytyy usein lähimaastoa, jossa koiraa voi ulkoiluttaa pysähdyksen aikana. Pääsääntöisesti koiria tai muitakaan lemmikkieläimiä ei voi tuoda ABC-liikennemyymälään sisälle. Terassille koirat ovat tervetulleita omistajan mukana, jos sinne on kulkuyhteys ulkokautta. Jotta voimme taata kaikille asiakkaille mieluisan tauon terassilla, koiranomistajia kehotetaan pitämään koira hihnassa ja omistajan lähellä.

ABC:n henkilökunnalta saa aina raikasta vettä koiralle.

Asemat, joiden yhteydessä on koiraparkki, löytyvät verkkosivultamme, kun haet asemia palvelun perusteella. Koiraparkkiasemat saat joko kartalle tai listanäkymään.