Kevät on määrittelykysymys


11.03.2013

Almanakan mukaan maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Virallisesti talven ja kesän välinen vuodenaika alkaa siis maaliskuun ensimmäisenä päivänä ja kestää toukokuun viimeiseen.

Vielä ei kuitenkaan kannata korvata toppatakkia kevyemmillä varusteilla. Luonnontieteissä paljon käytetty käsite terminen kevät tarkoittaa ajankohtaa, jolloin vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi yli 0 asteen.

Termisen kevään käynnistymisen jälkeen lumet sulavat 2-5 viikossa, aukeilla alueilla nopeammin kuin metsissä. Terminen kasvukausi käynnistyy taas lumien sulamisen jälkeen, kun vuorokauden keskilämpötila kohoaa pysyvästi yli +5 asteen.

Keskimäärin terminen kevät alkaa Helsingissä ennen maaliskuun 26. päivää, Oulussa 5 – 10 huhtikuuta ja Inarissa 20 – 30 huhtikuuta. Parin viikon poikkeamat keskiarvoissa ovat tyypillisiä. Joinakin vuosina terminen kevät on alkanut lähes koko maassa muutaman päivän sisällä. Ilmatieteenlaitos julkaisee tilastoja kevään alkamisesta verkkosivuillaan.

Toki Suomessa on osattu tulkita kevään merkkejä jo ennen virallisia sääennustuksia. Varisten saapuminen syrjäseuduille maaliskuussa on vanha enne keväästä.

Kustaa Vilkuna on kirjoittanut muistiin sanonnan ”Jos ei mainita maaliskuussa, niin sanokaa miestä menneheksi”. Tässä mies viittaa varikseen ja sanonta tarkoittaa, että varisten saapuminen on niin varmaa, että vain kuolema voi sen estää. Maaliskuun on myös sanottu olevan ”kissojen kiimakuu”.